Siirry työkalupalkkiin

Energiasäästötoimenpiteitä kunnan kiinteistöille Asikkalassa Hinku‑teko 10/2013

Lokakuun 2013 HINKU-teoksi on valittu Asikkalan kunnan systemaattinen ja kokonaisvaltainen kunnan omistamien kiinteistöjen läpikäynti. Asikkalan kunta teki Schneider Electricin kanssa sopimuksen, johon kuuluu kiinteistöjen energiakatselmukset ja järkeviksi todettujen toimenpiteiden toteutus. Investointikulut ovat huomattavat – yli 1,7 miljoonaa euroa, joihin saatiin merkittävä tuki ELY-keskukselta. Säästöä energiakuluissa tulee lähes 100 000 € vuodessa. Tuet huomioiden investointi maksaa itsensä takaisin noin 11 vuodessa.

Päästösäästöjä ei ole vielä arvioitu, mutta myös ne tulevat olemaan huomattavat. Kokonaisvaltaisesti ulkoistettu säästöpalvelu sopii erinomaisesti kunnille, joilla ei ole omassa vahvuudessaan energiansäästöön perehtynyttä asiantuntijaa. Energianhintojen viime vuosien nousu tarjoaa hyvin merkittävän säästöpotentiaalin kaikissa Suomen kunnissa.

Asikkalan kunnan kiinteistöistä mukana oli 11 rakennusta: Virastotalo, Päijännetalo, Entinen ammattikoulu, Asikkalan yläaste, terveyskeskus, Oltermanni, Mäntyrinne II, Mäntyrinne I, Anianpellon koulu, Liikuntahalli, paloasema/varikko. Arvioidussa takaisinmaksuajassa on otettu huomioon saadut tuet. Ilman tukia takaisinmaksuaika olisi 17,7 vuotta.

Seuraavassa esimerkkejä kiinteistöihin tehdyistä toimenpiteistä:

Koneellisten ilmanvaihtojärjestelmien korjaaminen tulo-poistoilmajärjestelmäksi tai ilmanvaihdon tarpeenmukaistaminen, ilmanvaihdon ohjaus, puhaltimien uusiminen sekä ohjaustapamuutokset, ovien uusiminen, kunnostaminen ja tiivistäminen, autolämmityskoteloiden vaihtaminen ajastinmallisiksi, ulkovalaistuksen uusiminen mm. elohopealamppuvalaisimien korvaaminen monimetallilamppuvalaisimilla, vesikalusteisiin vedensäästötoimenpiteitä mm. säästövedensuuttimien asentaminen, käyttöteknisten ominaisuuksien mm. huonelämpötilojen säätö käyttöajan mukaan, keskitetyn rakennusautomaatiojärjestelmän asentaminen, lämmönjakokeskuksen uusiminen, patteriverkoston tasapainotus, valaistuksen ohjaustapamuutokset esim. läsnäolo-ohjauksella, vanhan kiukaan uusiminen älykiukaaksi, yläpohjan eristeen lisääminen, lämmitystapajärjestelmän muuttaminen öljystä maalämpöön

Toimijat & hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).

Luokittelut

Loikkaajan sektori

Jätä kommentti