Siirry työkalupalkkiin

Teot öljylämmityksen vähentämiseksi, Ii Hinku‑teko 9/2013

Syyskuun 2013 HINKU-teoksi on valittu Iin kunnan kamppailu öljylämmityksen vähentämiseksi. Kunnassa on systemaattisesti siirretty kiinteistöjä öljylämmityksestä maalämpöön sekä hakkeelle. Palkinto tulee neljän koulun ja viiden rivitaloyhtiön lämmitysmuodon vaihdosta.

Kunta on linjannut HINKU-tavoitteekseen öljylämmityksestä eroon pääsemisen. Päällimmäiset syyt ovat päästöjen sekä kustannusten vähentäminen. Öljylämmitys ei nykypäivän Suomessa ole enää kannattavaa, vaan investointi omaan uusiutuvaan energiaan on jo nyt taloudellisesti järkevää. Lisäksi esimerkiksi hakelämmöllä raha jää kuntaan tai lähialueille sen sijaan että se menisi öljylaskun mukana suoraan kunnasta ulos. Kohteiden yhteenlaskettu päästövähennys on lähes 500 tCO2e vuodessa, mikä vastaa noin 40-50 henkilön vuotuisia päästöjä. Rahalliseksi säästöksi on arvioitu noin 160 000 € vuodessa, mikä on jo sellainen summa, joka näkyy kunnan käyttömenoissa.

Lisätietoja:

Hinku-tekoja Iin kunnassa

Toimijat & hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Finnish Sustainable Communities.
Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Loikka-arkisto kunnalle Ii.

Luokittelut

Loikkaajan sektori

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.