Siirry työkalupalkkiin

Kesämetro Lohjalla

22-paikkaisella pikkubussilla kesäkuukausien ajan liikennöinyt Kesämetro-linja täydensi normaalia joukkoliikennettä. Linjalla katettiin useita lohjalaisia harrastus- ja tapahtumapaikkoja.

Kesämetro on suunniteltu helpottamaan kulkemisia Lohjan kohteista toisiin. Kesämetro palvelee niin matkailijoita, harrastavia nuoria, asukkaita kuin kesäasukkaitakin. Kesämetron liikennöinnin mahdollistavat Lohjan kaupungin tekninen-, sivistys-, elinkeino- ja matkailutoimi yhdessä Kisakallion Urheiluopiston, St Laurence Golfin, Vivamon Toimintakeskuksen, Lohjan Liikuntakeskuksen, SSO:n sekä K-Citymarketin kanssa. Kesämetro pysähtyy lisäksi kaikilla matkan varrella olevilla pysäkeillä tarpeen mukaan. Kokeilu on ainutlaatuinen ja herättänyt mielenkiintoa suunnitteluvaiheessa jo muuallakin Suomessa.

Linjan aikataulu on suunniteltu niin että esim. Tytyrin kaivosmuseon kesän yleisökierroksille pääsee sopivalla aikataululla Lohjan muista kohteista. Kesämetro täydentää tavallista reittiliikennettä kulkemalla perille kohteisiin, joihin ei nykyisellä reittiliikenteellä pääse. Nimi Kesämetro valittiin nimikilpailun ehdotusten joukosta. Nimiä bussilinjalle ehdotettiin peräti 120 kappaletta.

Lohjan kesämetro mediassa: http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/240410-kesametro-kuljettaa-koko-kesan

Toimijat & hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Loikka-arkisto kunnalle Lohja.

Luokittelut

Loikkaajan sektori
Loikan sijanti

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.