Kestokasseja banderollikankaista

Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta on vuosien varrella jäänyt varaston perukoille useita banderollikankaita, joita on käytetty suurten maakunnallisten tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä. Tapahtumien jälkeen kangasmateriaalit ovat olleet varastossa eikä niille ole juurikaan ollut jatkokäyttöä. Ennen kuin käytöstä poistetut banderollikankaat vietiin jätteenä eteenpäin, otettiin yhteyttä Joensuun Nuorisoverstaalle, josko materiaalit voisivat muuntautua osaavissa käsissä vielä uusiin käyttötarkoituksiin. Nuorisoverstaan suunnasta tekstiilipuolen työvalmentaja, Sanna Ikonen, totesi materiaalien soveltuvan jatkojalostukseen.

Banderollikangas

”Värikkäät ja maisemalla varustetut kankaat käytämme todennäköisesti kestokasseihin. Lisäksi valkoisia, vähemmän koristeellisia kohtia kankaasta hyödynnämme pelastuslaitoksen Virve-radiopuhelimien pussien kovikekankaana”, Sanna Ikonen kuvailee. Banderollikankaita saatiin uusiokäyttöön noin 5o metriä.

Nuorisoverstaalla tehdään monenlaisia pientuotteita kierrätysmateriaaleista. Tilaamalla Nuorisoverstaan töitä voi tukea nuorten työelämäosallisuutta ja työpajatoimintaa.

Lisätietoa:

Sanna Ikonen, työvalmentaja, tekstiiili
sanna.ikonen@nuorisoverstas.fi
Joensuun Nuorisoverstas rywww.nuorisoverstas.fi

 

Toimijat & hankkeet

  • Circwaste-hanke saa EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä.

Luokittelut

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.
Siirry työkalupalkkiin