Siirry työkalupalkkiin

Laitilan Energiapäivillä 100 energia-alan ammattilaista Hinku‑teko 4/2017

Kuvassa Laitilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Kuusisto, Suomen ympäristökeskuksen tutkija Hanna Eskelinen, Laitilan ympäristöpäällikkö Pekka Simula, LC Untamoisen presidentti Hannu Nyman ja messupäällikkö Esa Asikainen. Kuva: Mauri Tenhonen.

Huhtikuun Hinku-teoksi valittiin Lions Club Laitila-Untamoisten järjestämä Laitilan energiapäivä. Jo kahdeksannen kerran järjestettävä energiapäivä on suunnattu pienteollisuudelle ja omakotitalouksille ja vapaa-ajan asunnoille. Energiapäivän aiheena on rakentaminen, korjaaminen ja energiataloudellisuus.

Tapahtuma yhdistää esimerkillisellä tavalla hyväntekeväisyyden ja päästöjen vähentämiseen opastamisen. Messuilla esitellään laajalla kattauksella rakennusten tuoreimpia ja nykypäivän vaatimukset täyttäviä energiaratkaisuja. Näytteilleasettajat ovat aikaisempina vuosina saaneet tuotteitaan hyvin kaupaksi, joten messujen päästöjä vähentävä vaikutus on ollut myös konkreettinen.

Energiapäivä on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Varsinais-Suomen suurimpana alan tapahtumana. Nykyään messuille kokoontuu noin sata energia-alan ammattilaista esittelemään toimintaansa. Tapahtuman tavoitteena on myös nostaa esille erityisesti lähiseutujen yrityksiä. Messut tarjoavat oivallisen tilaisuuden lisätä yritysten tunnettavuutta ja kasvattaa asiakasverkostoa.

Rennolla tavalla toteutettu energia-alan tapahtuma on omiaan lisäämään ihmisten kiinnostusta energia-asioita kohtaan.

Tapahtuman ajankohta kevään korvalla on oivallinen kesän remonttikautta ajatellen.

Lions Club Laitila-Untamoiset on hyväntekeväisyysjärjestö. Vapaaehtoistyönä, mutta ammattitaidolla rakennetun messutapahtuman kaikki tuotot ohjataan Lions-periaatteen mukaisesti erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, kuten lasten, vanhusten ja sotaveteraanien auttamiseen sekä erilaisia kriisejä tai onnettomuuksia kohdanneiden tukemiseen.

Lisätietoa:

Toimijat & hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).

Luokittelut

Loikkaajan sektori
Loikan sijanti

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.