ReWi Visions -hanke: kiertotaloudesta yrittäjyyttä nuorille

ReWi Visions on syntynyt nuorten itsensä sanoittamiin tulevaisuuden kiinnostaviin teemoihin, joita ovat kestävä kehitys, kiertotalous, hyvinvointi ja työllistyminen. Hankkeen päätavoitteena on nuorten tulevaisuuden yrittäjyys- ja työelämätaitojen vahvistaminen kestävän elämäntavan, kiertotalouden ja heidän paikallisyhteisöjensä näkökulmasta. Toimintatapoina hankkeessa käytetään mm. 4H-yrittäjien työpajoja kiertotaloudesta, yrittäjämentorointia ja nuorisovaihtoja. ReWi Visions -hanketta toteuttaa JAPA ry ja Jyvässeudun 4H yhdistys ry. Leader JyväsRiihi ry on myöntänyt hankkeelle rahoitusta EU:n maaseuturahastosta.

Meidät hanketyöntekijät on yllättänyt se kuinka paljon nuoret jo tietävät ja kuinka kiinnostuneita he ovat. Meillä on mahdollisuus yhdessä olla suunnannäyttäjänä, jolla kestävän kehityksen periaatteita noudattamalla synnytetään uutta luovaa liiketoimintaa kaikkien parhaaksi.

Olemme hankkeessa testanneet erilaisia työskentelytapoja, joilla edistetään kiertotalousyrittäjyyttä. Nuoret 4H-yrittäjät ovat kokoontuneet ReWi-työpajoihin, jossa 4H-yrityksen liiketoimintaa on kehitetty kiertotalousajattelun avulla.  4H-yrittäjillä on mahdollisuus saada itselleen kokenut kiertotalousyrittäjä mentoriksi, jonka kanssa keskustella yrittäjänä toimimisesta. Lisäksi olemme käyneet vierailemassa erilaisissa kiertotaloutta harjoittavissa organisaatioissa. 4H-yrittäjillä on halua oppia ja kokeilla, mitä mahdollisuuksia kiertotalousajattelu tuo yritystoimintaan ja sen kehittämiseen. Esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman läpikäynnissä on joka vaiheessa puhuttu siitä, miten kussakin asiassa voi kestävän kehityksen teeman huomioida.

ReWi:n nuoria

 

Kuvia ReWi-hankkeen toiminnasta

Hankkeessa testatuista kiertotalousyrittäjyyden hyvistä käytänteistä ja työskentelymenetelmistä luodaan käytännön malli kasvatusalan ammattilaisille tai muille nuorten parissa työskenteleville. Malli toteutetaan kevään 2020 aikana sekä kirjallisessa- että videomuodossa. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla osallistetaan nuoret mukaan globaalitalouden haasteellisimpiin ja monimutkaisimpiin kysymyksiin: miten siirtyä lineaarisesta ”take-make-waste” -mallisesta tuotannosta ja kulutuksesta uudistavaan jätteettömään talouteen?

Näin nuoret ovat kommentoineet, kuinka edistää kestävän kehityksen periaatteita.

  • Hävikin ja hukkaan menevän materiaalin valvominen ja vähentäminen.
  • Kierrättäminen.
  • Matkat työkeikoille hoidetaan jalan, pyörällä tai julkisilla jos mahdollista. Samalla tulee päivän liikunta kätevästi.
  • Ostetaan ainoastaan mahdollisimman kestäviä tuotteita, jos yritykseen tarvitsee hankkia tarvikkeita. Mutta vältetään myös mahdollisimman paljon uusien tuotteiden hankkimista.
  • Palvelualan yrityksissä muistetaan ympäristöystävälliset työvälineet. Ei valita vain halvan hinnan perusteella jotain tuotetta vaan mietitään, onko kyseinen tuote myös valmistettu luontoa kuormittamatta.
  • Myrkyttömien tuotteiden käyttö. Tämä esimerkiksi siivousalan 4H-yrityksissä. Asiakkaille kertominen myrkyttömyyden tärkeydestä.
  • Ei osteta kertakäyttöisiä asioita kuten muovipusseja.
  • Tuotteiden valmistus käsin.

ReWi Visions project mission is aline with European Union commitment of UNFCC (United Nations Framework Convention on Climate Change). This project helps us to follow the principles and understand, how can we accomplish change needed to live sustainable way.

Yhteystiedot:

https://www.japary.fi/ Anna Sarkkinen

https://jyvaskyla.4h.fi/ Pia Kautto, Nina Maarit Partanen

ReWi_esite

Luokittelut

Jätä kommentti