Toimistokalusteet kiertoon

Toimistokalusteet kiertoon: Kalustekopla Oy vauhdittaa kalusteiden kierrättämistä

Useissa organisaatioissa uusitaan ajoittain toimistokalusteita, jolloin pohdittavaksi tulee vanhojen, mutta edelleen hyväkuntoisten kalusteiden kohtalo. Toimistokalusteita uusittaessa päätyy käytännössä usein hyvinkin käyttökelpoisia kalusteita energiana hyödynnettäväksi. Kalustekopla Oy ottaa vastaan kaikkien valmistajien hyväkuntoisia käytettyjä toimistokalusteita ja myy kalusteet eteenpäin niitä tarvitseville.

– Toiminnan pyörittämiseksi tarvitaan hyvää tavaraa, jota ihmiset ovat valmiita ostamaan sekä tietoa kalusteiden kierrätyksestä ja tarjonnasta, kuvailee Kalustekoplan toimitusjohtaja Vesa Pelkonen.

Käytettyjä toimistokalusteita Kalustekopla Oy:n varastolla. Kuva: Vesa Pelkonen

Osa myyntihinnasta urheiluseuroille

Kalustekoplan toiminta alkoi vuonna 2016, jolloin yrityksen käyttöön saatiin laajat varastotilat. Vaikka varastotilat sijaitsevat Kontiolahdella, toimistokalusteita hankitaan aina Etelä-Suomea myöten. Tähän mennessä toimistokalusteita on kierrätetty jo 20 000 kg:n edestä.

Kalustekoplan kierrätyskalusteiden myyntihinnasta lahjoitetaan 10 % paikallisille lasten ja nuorten urheiluseuroille. Kierrätyskalusteiden ostaja saa itse päättää, mille seuralle haluaa ohjata varat. Kalustekoplan toimintakonseptin avulla paikallisia lasten ja nuorten urheiluseuroja on tuettu jo tuhansilla euroilla.

Olemme saaneet toimintakonseptistamme hyvää palautetta ja erityisesti lasten urheiluseurojen tukeminen nähdään positiivisena asiana.Vesa Pelkonen

Visiona kehittää kierrätettävyyttä

Käytettyjen toimistokalusteiden myynnin lisäksi Kalustekopla myös kunnostaa kalusteita myyntikuntoon. Kalustekoplan visiona on kehittää toimistokalusteiden parempaa kierrätettävyyttä edelleen. Toiminnan kasvun hidasteena on ollut osittain vajavainen markkinointi.

– Kun tiedotusvälineenä on hevosmiesten tietotoimisto, voi toiminnan mainostamisessa olla vielä hieman petrattavaa, Pelkonen naurahtaa.

Toimijat & hankkeet

  • Circwaste-hanke saa EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä, joista EU:n komissio ei ole vasatuussa.

Luokittelut

Loikkaajan sektori

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.
Siirry työkalupalkkiin