Turun kaupunkipyöräjärjestelmässä on 300 ympäri vuoden käytössä olevaa Föli-fillaria

Turun kaupunkipyöräjärjestelmä Föli-fillarit ”föllärit” otettiin käyttöön keväällä 2018. Kaupunkipyöräjärjestelmä koostuu yhteiskäyttöön tarkoitetuista polkupyöristä ja pyöräasemista, jotka toimivat pyörien otto- ja jättöpisteinä. Föli-fillarit on tarkoitettu erityisesti lyhytaikaiseen liikkumiseen keskusta-alueella.  Pyöriä on järjestelmässä 300 kappaletta ja pyöräasemia 34 kappaletta. Näiden lisäksi on kolme lyhyemmän ajan paikallaan olevaa POP UP-asemaa. Asemaverkosto ulottuu Kupittaalta Turun satamaan saakka. Ainutlaatuisen koko järjestelmästä tekee se, että pyörät ovat käytössä ympäri vuoden. Talvikaudeksi pyöriin vaihdetaan nastarenkaat.

Jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana kapunkipyörät ovat vähentäneet kaupunkilaisten autonkäyttöä; kesällä 2018 toteutetun asiakaskyselyn perusteella 25% vastanneista kertoo käyttävänsä fölläreiden ansiosta vähemmän omaa autoaan. Kyselyn perusteella fölläreitä käyttäneet kokevat olevansa myös yleisesti ekologisempia ja virkeämpiä. Ekologisuus on huomioitu myös pyörien kuljetuksessa asemalta toiselle; pyörien siirtämiseen käytettävät autot kulkevat biokaasulla.

Kaupunkipyörät on integroitu osaksi Turun seudun joukkoliikenne Fölin palveluja. Turun kaupungin vahvana tarkoituksena on luoda Föli-fillareista pysyvä osa kaupungin liikkumisen palveluja. Taustalla on myös sitoutuminen kestävän kasvun ja hiilineutraaliuden saavuttamisesta vuoteen 2029 mennessä.

Föli-fillareiden käyttäjäksi voi rekisteröityä Fölin verkkosivuilla. Rekisteröitymiseen vaaditaan sähköpostiosoite, puhelinnumero ja maksukortti.

Järjestelmän tilaajana on Turun kaupunki ja kaupunkipyöräkokonaisuus on osa kestävän liikkumisen CIVITAS ECCENTRIC -hanketta.

Lisätiedot:

https://www.foli.fi/kaupunkipyorat

(kuva: https://www.turku.fi/uutinen/2019-05-16_foli-fillareista-tuli-erottamaton-osa-kaupunkikuvaa)

Toimijat & hankkeet

Luokittelut

Loikkaajan sektori

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.
Siirry työkalupalkkiin