Uusia komposiittituotteita muoveista ja kuitujätteestä

LUT-yliopisto ja Wimao Oy kehittävät komposiittikuitutuotteita kierrätysmateriaaleista uudessa pilottilaitoksessa. Uuden teknologian avulla on mahdollista kierrättää sellaisia jätejakeita, joita olisi muutoin vaikea hyödyntää uudestaan materiaalina.

Uutta kierrätysteknologiaa teollisessa mittakaavassa

Wimao Oy:n rakentamasssa pilotointilaitoksessa valmistetaan biokomposiittituotteita kierrätysmateriaaleista. Laitos valmistaa rakennus-, pakkaus- logistiikka- ja ajoneuvoteollisuuden erikoistuotteita. Kierrätysmateriaalista valmistettu komposiittituote säästää painonsa verran päästöjä verrattuna neitseellisiin raaka-aineisiin.

Tuotteiden raaka-aineina käytetään yhdyskunta-, teollisuus- sekä rakennus- ja purkujätteitä. Kierrätyskomposiittimateriaalissa hyödynnetään esimerkiksi rakennusjäteperäistä kierrätysmuovia, puukuitua, tekstiili-, paperi- ja kartonkipohjaisia kuituja sekä erilaisia kivivilloja ja kipsijätettä.

Tavoitteena teknologian kaupallistaminen

Hankkeessa keskitytään komposiittimateriaalien ja tuotteiden kehitykseen, koneiden ja työkalujen valintaan, tuote- ja ympäristöturvallisuuteen sekä komposiittituotteiden ja -prosessien kaupallistamiseen. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa ja optimoida uudelleenmaterialisoinnin kokonaiskestävyyttä osana jätteen käsittelyä ja hyödyntämistä. Tavoitteena on myös monistaa konseptia eteenpäin ja perustaa vastaavia laitoksia maailmalle.

Kokeilulaitoksen konkreettisesta toteutuksesta vastaa Wimao Oy.

Toteutusaikataulu: 10/2016- 3/2021

Lisätietoja:

Koordinaattori Minna Sipi, Wimao Oy, etunimi.sukunimi@wimao.fi
Tutkijaopettaja Jouni Havukainen, LUT, etunimi.sukunimi@lut.fi

Lisää aiheesta:

Toimijat & hankkeet

  • Circwaste-hanke saa EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä.

Luokittelut

Loikkaajan sektori
Loikkan kategoriat

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "energialoikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut energialoikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "energy leap Porvoo" you will find all the energy leaps reported in the city of Porvoo.
Siirry työkalupalkkiin