Vuorentaan vanhainkodin purku-urakan kilpailutus sekä purkukohteen irtaimiston ja rakennusosien hyödyntäminen

Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun (HAMK) kiertotaloutta edistävän HYPPY -hankkeen yhteistyössä huolellisesti valmistelussa purku-urakan kilpailutuksessa säästettiin lähes puolet arvioiduista kustannuksista sekä edistettiin kiertotaloutta. Hämeenlinnan Vuorentaan vanhainkodin purku-urakan kilpailutuksessa huomioitiin Ympäristöministeriön uusia purkuoppaita sekä saatettiin uudelleenkäyttöön purkukohteen irtaimistoa ja rakennusosia yhteistyössä Työvalmennussäätiö Luotsin kanssa. Lisäksi purkumateriaaleja, esimerkiksi betonia, hyödynnettiin Kuljetusliike Jarmo Hieto Oy:n toimesta.

 

Kohde

Hämeenlinnan Vuorentaan vanhainkodin purkuhanke (3 rakennusta)

Taustaa

  • Purku-urakat ovat usein iso menoerä. Esimerkiksi Hämeenlinnassa purettavia kohteita on tulossa lähivuosina useiden miljoonien eurojen edestä. Purku-urakan huolellisella suunnittelulla voidaan säästää kustannuksia merkittävästi.
  • Purku-urakan kustannuksissa voidaan säästää, jos esimerkiksi purkujätteet menevät käsittelyyn ja hyödyntämiskohteeseen mahdollisimman lähelle purkukohdetta.
  • HYPPY-hankkeen tavoitteena on kehittää mukana oleville kunnille konkreettisten kokeilujen kautta purkujätteiden rakennusosien ja -materiaalien parempaan kiertoon tähtääviä toimintamalleja, jotka mahdollistavat uutta kiertotaloustoimintaa.
  • Vuorentaan vanhainkodin purun aikataulu: Ns. esipurkuvaihe huhti-kesäkuussa 2020, varsinaisen purku-urakan kilpailutuksen valmistelu helmi-kesäkuussa 2020, tarjouspyyntö Hilmaan kesäkuussa 2020, varsinainen purku alkoi elokuussa ja päättyi joulukuussa 2020.

Tavoite

Tavoitteena oli kehittää esipurkuvaihetta, jossa yhteiskunnallinen yritys (Luotsi) noutaa purkukohteesta irtaimistoa ja irrottaa rakennusosia uudelleenkäyttöä varten sekä myy ne edelleen asiakkailleen. Toisena tavoitteena oli testata varsinaisen purku-urakan kilpailutuksessa Ympäristöministeriön uusia purkuoppaita.

Osallistuneet tahot ja toimijat

Hämeen ammattikorkeakoulu (HYPPY-hanke), Hämeenlinnan kaupungin tilapalvelut, Työvalmennussäätiö Luotsi, purku-urakoitsija Hervannan Kaivin Oy ja Kuljetusliike Jarmo Hieto Oy.

Esipurkukokeilu: Irtaimiston ja rakennusosien uudelleenkäyttö 

  • Yhteistyötä tekivät Hämeenlinnan kaupungin tilapalvelut, Luotsisäätiö ja HAMK.
  • Esipurkukokeilu: Luotsisäätiöllä oli noin kolme kuukautta aikaa hakea ja irrottaa purkukohteesta irtaimistoa ja rakennusosia ennen varsinaisen purku-urakan alkua.
  • Luotsisäätiö myi irtaimistoa sekä suoraan kohteesta että pysyvän toimipisteensä (Luotsin Rakennuskierrätys) kautta.
  • Kokeilu onnistui myynnin osalta hyvin. Kaikki myyntiin otetut materiaalit menivät kaupaksi ja myyntiä kertyi noin 20 000 euroa.
  • Luotsisäätiöllä oli hyvä markkinatieto siitä, millaiselle irtaimistolle ja rakennusosille oli kysyntää.
  • Erityisen kysyttyjä olivat esimerkiksi kivituotteet (betonikivet, julkisivun liuskekivet), tavallisuudesta poikkeavat ikkunat sekä ruostumattomasta teräksestä tehdyt pesualtaat ja tasot.
  • Purkukohteella oli hyvä ”tarina” paikkakunnalla, mikä herätti kiinnostusta.
  • Myyntiin olisi otettu vielä enemmän materiaalia, jos esipurkuun olisi ollut enemmän aikaa.

HAMK:n ja Hämeenlinnan kaupungin yhteistyö purku-urakan kilpailutuksessa:

  • Tiedonvaihto ja keskustelut purku-urakan lähtökohdista ja tavoitteista, erityisesti liittyen kiertotalouden edistämiseen.
  • Suunnittelua siitä, miten YM:n uusia purkuoppaita voitaisiin kilpailutuksessa hyödyntää.
  • HYPPY-hanke osallistui tarjouspyyntöasiakirjojen valmisteluun koskien lähinnä tarjouspyyntöä ja urakkaohjelmaa.
  • Hämeenlinnan tilapalveluiden rakennuttajainsinööri tekee kilpailutusprosessista opinnäytetyön (HAMK).

Purku-urakan kilpailutuksen menettely ja kilpailutukseen liittyvät asiat

  • Ympäristöministeriön purkuoppaiden soveltaminen
    • Purkukartoitusopas:
      • Haitta-ainekartoitusta tehtäessä opasta hyödynnettiin varsin tarkasti ja se antoi hyvän lähtökohdan kartoitukselle.
      • Purkumateriaaliselvityksen osalta keskityttiin purkumateriaalin hyödyntämiseen käsiteltynä, esimerkiksi betoni murskattuna maarakentamiseen. Uudelleenkäytön osalta käytettiin hyväksi Luotsisäätiön tietämystä irtaimiston ja rakennusosien kysynnästä.
    • Hankintaopas:
      • Urakkaohjelmassa määriteltiin, että HYPPY-hankkeen edustajilla on mahdollisuus käydä purkutyömaalla ja kysyä urakoitsijalta purkuun liittyvistä asioista.
      • Urakkaohjelmassa esitettiin tiedot lähellä purkukohdetta toimivista kierrätysalan yrityksistä yhteystietoineen, joilla oli lupa ottaa vastaan ja käsitellä purkumateriaalia sekä hyödyntää sitä itse tai toimittaa muille toimijoille hyödynnettäväksi. Tätä kautta syntyi yhteys Hervannan Kaivin Oy:n ja Kuljetusliike Hieto Oy:n kanssa, jota kautta noin 10 500 tonnia betoni-, puu-, ja tiilijätettä päätyi hyödynnettäväksi.
  • Urakkaohjelmassa on yhtenä otsikkona ”Ympäristönsuojelu, kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen ehkäisy”. Siinä kuvataan muun muassa, miten valitun urakoitsijan tulee hallita purkutyömaan materiaalivirta lajittelun ja hyödyntämisen osalta.
  • Purkutyöselostuksessa on määritelty, miten jätelain etusijajärjestystä tulee noudattaa purkukohteen materiaalien osalta.
  • Urakoitsijoiden valinta perustui hintaan eikä pisteytystä käytetty. Tarjouspyyntöasiakirjoissa keskityttiin asettamaan tietyt vaatimukset koskemaan ketä tahansa valittavaa urakoitsijaa koskien.

Hyödyt/ Tulokset /Vaikutukset

  • Taloudelliset: Alustava kustannusarvio purku-urakalle oli 700 000 euroa ja kilpailutuksen voittanut urakoitsija toteutti urakan noin 50% pienemmillä kustannuksilla. Osittain ero liittyy kilpailutilanteeseen kyseisenä ajankohtana ja toisaalta tehokkaaseen purku-urakoitsijan ja materiaalihyödyntäjän yhteistyöhön.
  • Ympäristölliset/kiertotaloudelliset: Esipurkumenettelyn ansiosta pystyttiin saamaan uudelleenkäyttöön irtaimistoa ja rakennusosia. Purkukohteen betoni- ja tiilijäte käsiteltiin (murskaus ja seulonta) ja hyödynnettiin samassa paikassa varsin lähellä purkukohdetta, jolloin materiaaliketjun hiilijalanjälki jäi matalaksi.

Lisätietoja

Markku Raimovaara
Projektipäällikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu
markku.raimovaara@hamk.fi
+358405473220

Luokittelut

Jätä kommentti