Yritysesittely: RESELL-palvelualustalla rojut löytävät tiensä virallisiin keräyskanaviin

RESELL on verkkosovellus, joka yhdistää suurikokoisesta jätteestä eroon haluavat ja jätteen viralliset noutajat. Palvelun avulla käyttäjä voi löytää kiinteistökohtaiseen jätehuoltoon kuulumattomille rojuillensa asianmukaisen keräyskanavan. Yhteistyö nyt ja jatkossa vain virallisten kierrätysyritysten kanssa takaa, etteivät rojut päädy hämärille markkinoille.

”Me halutaan yks palvelu, josta löytyy kaikki kierrätysyritykset”, kiteyttää Niklas Kaikonen, RESELL-hankkeen projektipäällikkö

RESELL-verkkosovellus
Pilottivaiheessa palvelun kautta on kerätty lähinnä huonekaluja ja kylmälaitteita.

Opiskelijoiden ideoima palvelu

RESELL-palvelu juontaa juurensa Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) Kiertotalousväylästä, jossa monialaiset ryhmät suunnittelivat ratkaisuja kiertotalouden edistämiseksi. Ideatasolta siirryttiin Päijät-Hämeen liiton Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -rahoituksen avulla prototyypin kehittämiseen, ja reilun vuoden kestäneen hankkeen myötä syntyi Kierrätys APPI –sovellus.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja LAMK:n innovaatioprosessissa Kierrätys APPI muovaantui RESELL-projektiksi. Nyt projekti jatkaa eloaan Business Finlandin Tutkimuksesta liiketoimintaan (TUTLI) –rahoitusohjelman avulla. Innovaation kaupallistamista toteutetaan yhteistyössä Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulujen kesken.

 Vaivatonta kierrätystä

RESELL-palveluun voi kirjata tarjouspyynnön suurikokoisen romun, esimerkiksi rikkinäisen jääkaapin, noudosta. Kuvauksen lisäksi kirjaukseen merkitään mistä, milloin ja keneltä romu noudetaan. Vuorokauden sisällä käyttäjä saa virallisilta kierrätysyrityksiltä tarjouksia noutopalvelusta. Hinnat vaihtelevat eri toimijoilla, pyörien muutamasta kympistä ylöspäin.

Se, että sieltä saapuu pari työntekijää noutamaan, kantamaan ja kuljettamaan kerrostalosta jääkaapin, niin siitä ei valitettavasti vielä asiakas pääse ihan ilmaiseksi.

Palvelu on pyritty tekemään mahdollisimman helppokäyttöiseksi myös kierrätysyritysten näkökulmasta. Yritykset voivat itse määrittää, miltä alueelta ja minkälaista tavaraa he ovat kiinnostuneita noutamaan. Vain heidän määrityksiään vastaavat tarjouspyynnöt ilmestyvät sähköpostiin. Palvelu laskee asiakkaan syöttämien parametrien avulla noudolle hinnan, jolloin yrityksen ei tarvitse kuin klikata laskettua hintaa ja lähettää tarjous.

Kierrätysyritykset kierrättävät romut puhtaasti jätelain mukaan. Romun kunnosta riippuen, ne uudelleenkäytetään sellaisenaan tai ohjataan materiaalihyötykäyttöön. Tietyille jakeille tai jätteille ei löydy jatkokäyttöä, jolloin ne päätyvät energiantuotantoon, eli polttoon.

Yhteistyö ja jätelakiin tutustuminen helpottavat toimintaa

RESELL-projektissa ovat mukana kaikki kolme sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöä. Osa yhteisön jäsenistä istuu RESELL-projektin ohjausryhmässä kierrätysyritysten kanssa. Yhteistyö mahdollistaa palvelun verkostomaisen kehittämisen.

”Tämä TUTLI-hanke oikeestaan boostas koko homman kunnolla käyntiin, kun saatiin paljon yhteystyökumppaneita mukaan. Kyllä se vaatii sitä yhteistyötä, ja se on erittäin hieno homma, että se onnistu”, sanoo Kaikonen.

Monet RESELLin kautta kulkevista jätteistä ovat tuottajavastuun mukaan edelleen tuottajayhteisöjen omaisuutta. Esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkalaitteet, renkaat, ajoneuvot, pakkaukset, pullot, ja monet muut tuotteet, kuuluvat Suomessa tuottajavastuun alle. Tuottajavastuun mukaan se taho, joka tuottaa tai tuo tuotteen Suomen markkinoille, on myös velvollinen hoitamaan sen keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset. Ilman yhteistyötä virallisten tahojen kanssa, RESELL-palvelun kaltainen toiminta ei olisikaan mahdollista toteuttaa lainmukaisesti.

Jätealan moninaiset lait ja säädökset ovat Kaikosen mukaan aiheuttaneet eniten haastetta projektin aikana. Tuottajavastuun lisäksi jätelaista löytyy esimerkiksi kuntakohtaisia jätehuoltomääräyksiä sekä yhdyskuntajätteiden omia pykäliään. Jätelakiin tutustuminen kannattaa jo alkumetreillä, jottei hyvä liikeidea murskaannu vasta sitten, kun siihen on jo ehtinyt kuluttaa paljon rahaa ja aikaa.

Sellasta vinkkiä voisin antaa, et jos tulevaisuudessa haluaa uutta liiketoimintaa synnyttää tänne jätealalle, niin lähtee hyvin aikaisessa vaiheessa selvittämään huolella, mitä sieltä jätelaista löytyyNiklas Kaikonen

Palvelua kehitetään käyttäjätestauksella

Käynnissä olevan Business Finlandin TUTLI-hankkeen aikana on tarkoitus testata palvelua ja muodostaa kokonaiskuva sen liiketoimintamahdollisuuksista. Uuden kierrätyssovelluksen testaamiseen on osallistunut useita kymmeniä käyttäjiä, mutta etujoukkoja kaivataan vielä lisää.

”Tässä hankkeen aikana on tarkoitus tehdä pelkkää testausta, jotta saadaan dataa siitä, kuinka tätä palvelua tulisi lähteä kehittämään”, kertoo Kaikonen.

RESELL-palvelun käyttäjätestaus alkoi kesäkuun alussa ja jatkuu elokuun loppuun asti. Testausta tehdään Päijät-Hämeessä, Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla.

RESELL-hankkeen projektipäällikkö Niklas Kaikonen on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulusta ympäristö- ja energiatekniikan insinööriksi.

Tähän mennessä pilotoinnin aikana on noudettu lähinnä kotitalouksissa olevia suurikokoisia jätteitä ja tavaroita, kuten huonekaluja ja kylmälaitteita. 

Suurin osa testauksesta on tapahtunut Päijät-Hämeen ja Lounais-Suomen alueilla. Pirkanmaa ja pääkaupunkiseutu voisivat olla vieläkin vilkkaampia kohteita, mutta Kaikonen epäilee, ettei uutisointi ole tavoittanut sinne asti. Nollamarkkinointibudjetista huolimatta palvelun käyttö on saavuttamassa tasaisen tahdin.

”Se on lähtenyt rullaamaan ihan mukavasti. Sanotaan, että eka oli vähän hiljaisempaa, mutta nyt me ollaan saatu yllättävänkin mukavasti niitä käyttäjiä”, sanoo Kaikonen ilahtuneena.

Käyttäjätestauksen ansiosta RESELL-palvelua on pystytty kehittämään kohti parempaa suuntaa. Kommentteja on tullut niin verkkosovelluksen käyttöön liittyen kuin koko liikeideankin suhteen. Käyttäjien esiin tuomat ongelmakohdat ovat olleet arvokasta palautetta koko kehitystiimille, ja kommenttien pohjalta projektipäällikön on helppo olla luottavaisin mielin jatkon suhteen.

Lisätietoa

Toimijat & hankkeet

Luokittelut

Loikkaajan sektori

Jätä kommentti

Siirry työkalupalkkiin