Siirry työkalupalkkiin

Yritysesittely: Romukioski – metalliromut pois nurkista ja rahaa kaupan päälle

Tarpeettomasta metalliromusta on nyt entistä helpompaa päästä eroon Pirkanmaalla. Nokialainen yrittäjä Satu Hallinen kiertää alueen kuntia kuorma-autollaan ottaen vastaan metallia sisältävää romua. Tällä kertaa jätehuollosta ei tarvitse maksaa, vaan päinvastoin.

Metallit ovat arvokasta raaka-ainetta, ja niitä usein löytyy romukasoista varastoista tai pihan perältä. Niiden saattamiseksi kiertoon täytyy tavarat yleensä itse viedä kierrätyspisteelle tai alueen jätehuollon toimipaikkaan. Yrittäjä Satu Hallinen helpottaa metallien kierrätystä tulemalla lähelle asiakkaita, joilta kierrätettävää materiaalia löytyy. Romukioski.fi sivulta löytyy lisätietoja muun muassa yrityksestä, eri materiaalien ostohinnoista ja ”romurekan” aikatauluista.

Ihmiset eivät tiedä, että monenlaisella vanhalla romulla on ihan oikeaa rahallista arvoa.Satu Hallinen

Kun romusta saa rahaa, löytyy herkemmin mielenkiintoa tavaran kierrättämiseen. Kuparista maksetaan noin neljä euroa kilolta, teräksestä laadun mukaan 50–80 senttiä, alumiinista hieman alle euron ja lyijyakuista 40 senttiä kilolta. Myös kaapeleista, johdoista ja sähkömoottoreista maksetaan hyvin. Tarkempi ja päivittyvä ostohinnasto löytyy romukioskin nettisivuilta.

Nämäkin metalliromut ovat rahanarvoista materiaalia

Kiertävän keräysrekan lisäksi Lempäälään on perustettu ”romukioski”, joka palvelee myös ilman henkilökuntaa. Sisälle pääsee vain viivakoodillisen henkilöllisyystodistuksen avulla. Asiakasta opastetaan romujen lajittelussa ja punnitsemisessa ääni- ja videoyhteyden avulla. Lopuksi asiakas syöttää toimistopäätteeseen oman tilinumeron ja kuittaa kaupan allekirjoituksellaan.

Kuten Etelä-Pohjanmaan ELY:n blogikirjoituksessa kerrotaan, vaarallisia jätteitä luovutettaessa täytyy muistaa, että vastaanottajalla pitää olla lupa toimintaan, eikä esimerkiksi vanhoja lyijyakkuja saa antaa kelle tahansa. Romukioskilla luvat ovat kunnossa ja näin ollen akkujen luovuttaminen yritykselle on turvallista.

Metallien kierrätys on pääosin helppoa ja vain pieni osa materiaalista häviää kierrätysprosessissa. Metallien tuottaminen taas vaatii paljon louhittavaa malmia ja energiaa. Ennen käyttökelpoiseksi raaka-aineeksi päätymistä tarvitaan jatkojalostustoimia ja muita prosesseja, jotka omalta osaltaan vievät lisää resursseja. Metalleja kierrättämällä voidaan välttää neitseellisen raaka-aineen tuotannossa syntyviä päästöjä ja jätteitä.

Romurekka keräsi ensimmäisellä kesäkiertuekaudella vuonna 2017 yli 170 tonnia metalliromua, josta lyijyakkuja oli noin 40 tonnia. Huomioitavaa oli, että paikkakuntia valittiin pysähdyskohteiksi kysynnän mukaan kauden aikana. Kesäkauden 2017 aikana yrityksen liikevaihto oli noin 400 000 €. ”Kauppa-auton saama suosio yllätti totaalisesti”, sanoo Hallinen. Yritys on kasvussa ja lisää työntekijöitä palkataan kuluvan vuoden aikana.

Hyvien kokemusten ja puskaradion kautta leviävä tietoisuus palvelun olemassaolosta toivon mukaan herättää ihmisten mielenkiinnon kierrätystä kohtaan ja muuttaa asenteita. Nykyään on jo olemassa erilaisia romumetallien ostoon erikoistuneita yrityksiä, mutta ne ovat suurelta osin suunnattu isoimmille toimijoille kuin yksityishenkilöille. Hallisen mukaan romupalvelua on jo kyselty muille paikkakunnille.

Luokittelut

Loikkaajan sektori
Loikan sijanti
Loikan asiasanat

Jätä kommentti